sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joulun taikaa


Minulla on ollut tapana keksiä itse sopivat värssyt niin syntymäpäiville kuin muistotilaisuuksiinkin, enkä juuri koskaan ole kirjoittanut niitä ylös. Ehkä siitäkin syystä värssyt ovat aina yksilöllisiä ja erilaisia.


Tänä vuonna muistokynttilöihin pääsi nämä värssyt:
(värssyjä saa lainata, mutta ei kaupallisessa tarkoituksessa!)

***

Enkelten laulu, niin hiljaa se soi
Hiljentykäämme, niin kuulla sen voi
Tähtien tuike herkkää valoa luo
Joulun rauhaa meille taivaasta tuo

***

Joulu on tullut, laulu enkelten soi
Tähtien tuike lämmön sisäisen toi
Kiire ei kellään, on toisille aikaa
Tämä jos jokin on Joulun taikaa!

***

Lämmintä joulua kaikille!

perjantai 21. joulukuuta 2012

Kaiken maailman kakkuja


mansikka-valkosuklaa juustokakku
Minun oli tarkoitus tehdä joulun kunniaksi töihin juustokakku, mutta koska jotkin työkavereistani toivoivat aivan muunlaisia kakkuja, päätin järjestää blogissani äänestyksen. Ehdolla perjantain kakuksi olivat mansikka-valkosuklaa juustokakku, päärynä-täytekakku sekä tiikerikakku.


päärynä täytekakku
Vilpillisen äänestyksen jälkeenkin juustokakku oli johdossa, mutta koska sain yllättävänä joululahjana päärynä-täytekakkua toivoneelta työtoveriltani mm. lempisuklaatani sekä leivonta-aineita, niin päätin vastavuoroisesti toteuttaa myös täytekakun. Ja koska on joulu, tein myös sen viimeiselle sijalle jääneen tiikerikakun (tai oikeastaan kaksi).

Mahdan olla hieman hullu, mutta nämä neljä kakkua tein siis kaikki yhdessä illassa :)

Mansikka-valkosuklaa juustokakun ohjeen otin kotikokki.net -sivustolta (tosin tein tämän version piparipohjalla ja mustikkarahkakakun kiillettä soveltaen), ja päärynä-täytekakussa sovelsin omenatäytekakun ohjetta. Tiikerikakun ohje on iki vanha, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun tein kaksi kakkua kerralla.



tiikerikakut
Tiikerikakku:

250 g          margariinia
2,5 dl           sokeria
1 tl               vanilliinisokeria
4                  kananmunaa
250 g          vehnäjauhoja
1,5 tl            leivinjauhetta
0,5 dl           appelsiinimehua tai maitoa
2 rkl             tummaa kaakaojauhetta
0,5 dl           kahvia, appelsiinimehua tai maitoa


Vatkaa pehmitetty rasva, sokeri ja vanilliinisokeri vaahdoksi. Lisää yksi kananmuna kerrallaan.
Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää taikinaan. Lisää 0,5dl appelsiinimehua tai maitoa ja sekoita taikina tasaiseksi.

Ota muutama lusikallinen taikinaa toiseen kulhoon ja lisää kaakaojauhe sekä loput nesteestä.

Kaada voideltuun ja leivitettyyn vuokaan puolet vaaleasta taikinasta, lisää tumma taikina ja sen päälle loput vaaleasta taikinasta. Sekoita tumma taikina vaaleaaseen ja tasoita kakun pinta vetämällä taikinan keskelle vako.

Paista 175 asteisen uunin alaosassa 50-60 minuuttia. Anna jähtyä hieman ennen kumoamista.

torstai 20. joulukuuta 2012

Lastenklinikoiden Kummit Ry kiittää


Hyväntekeväisyystempaukseni joulukakkujen myynnillä tuotti yhteensä 78€, jonka pyöristin vielä 80 euroon. 


Lastenklinikoiden Kummit Ry (ja blogin ylläpitäjä) kiittää kaikkia osallistuneita!




keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Joulukortit esille


Minulla on yleensä joulukortit olleet levitettyinä jos jollekin hyllylle ja tasolle, mutta tänä vuonna päätin ottaa eteisen kaapiston päädyn hyötykäyttöön ja virittää oman joulukorttitelineen siihen.


En aluksi aikonut jakaa tätä blogissa, mutta koska äitini jo tämän nähdessään nappasi idean itselleen, ajattelin, että joku muukin voi tästä saada inspiraation itselleen :)




Tarvikkeina on käytetty punaista silkkinauhaa, muutamaa kulkusta (neulaa ja lankaa) sekä Tiger-kaupan jouluisia minipyykkipoikia.



tiistai 18. joulukuuta 2012

Piparia, piparia

Inspiraationi loppui kesken kun tuli aika tehdä piparitalo, ja vaikka sainkin veljeni perheeltä (erityisesti lapsilta) ideoita, tuli piparirakennelmasta lopulta tällainen hutaisten tehty harjoitus:



Ikkunat ja lammen jää isomaltoosia

maanantai 17. joulukuuta 2012

Jouluinen maustekakku


Minun piti tehdä ohjeen mukaan tuiki tavallinen maustekakku, mutta kuinkas sitten kävikään...

Alkuperäiseen ohjeeseen kuului fariinisokeri, jonka kuitenkin korvasin muscovado-sokerilla (koska sitä sattui olemaan kaapissa, ja fariinisokeria ei). Lisäksi lorautin mukaan tilkan maitoa ihan siitä syystä että jokin sisälläni sanoi että nyt pitää lisätä maitoa :)


Tämänkertaisesta ohjeestani siis tuli tämänlainen:


200 g          margariinia
3 dl              tummaa muscovado sokeria (alkuperäisen ohjeen mukaan siis fariinisokeria)
3                  kananmunaa
3 dl              vehnäjauhoja
2 tl               leivinjauhetta
2 tl               vanilliinisokeria
2 tl               kanelia
1/2 tl            kardemummaa
1/4 tl            neilikkaa
1/2 dl           maitoa (koska tuntui siltä :) )


Voitele ja korppujauhota rengasvuoka. 

Vaahdota pehmeä margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan maidon kanssa. 

Paista uunin alatasolla (175°C) n. 50 minuuttia. Kumoa vasta hieman jäähtyneenä.


sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Joulukakkuja hyväntekeväisyyteen



Ensimmäiset neljä joulukakkua valmiina. 

Siis vähintään 12 euroa hyväntekeväisyyteen jo kasassa :)


Kuusi kakkua yhteensä on vasta varattu, vielä siis ehtii osallistua!

perjantai 14. joulukuuta 2012

Joulumielellä


Tänään äitini toi työpaikaltaan (johon Lucian päivän puolukkakakku oli mennyt) terveisiä, että minä voisin leipoa maustekakkuja myyjäisiin. Koska joulu on näin lähellä (ja kakkujen myyminen kuulostaa jotenkin ahneelta), keksin lahjoittaa kakkujen tuotot hyväntekeväisyyteen. 

Halusin auttaa Suomen lapsia, joten valitsin kohteeksi Lastenklinikoiden Kummit Ry:n. Teen kuivakakut (maksimissaan kymmenen) ensi viikon aikana, ja niistä saadut tuotot menevät siis kokonaisuudessaan (itse osallistun siis aineiden hinnalla) hyväntekeväisyyteen.

Jos haluat mukaan tekemään hyvää ja varmistaa joulukakun saannin, niin ilmoita halukkuudestasi minulle. Siltä varalta, että kyselyitä tulee paljonkin; ehdin tehdä maksimissaan sen kymmenen kakkua, joten kakkujen saajat menevät varausjärjestyksessä :)

Huom! Tämä koskee ainoastaan tuttujani (tai äitini työpaikkalaisia ;) ) joiden on mahdollista hakea kakku minulta!

Hinta kakulle on 3 euroa (= aineiden hinta) + omavalintainen lahjoitus.

torstai 13. joulukuuta 2012

Lucian päivän puolukkakakku


Jos haluaa kotiin joulun tuntua, on loistava idea leipoa jouluinen maustekakku, jonka tuoksu tuo mieleen joulun piparit.


Tämä idea lähti alunperin ajatuksesta tehdä äidilleni töihin vietäväksi Lucian päivänä nimipäivänsä kunniaksi Lucia-neidon kynttiläkruunun muotoinen kakku. Hetken taustatyötä tehtyäni selvisi, että alun perin Lucia-neidon päähine tehtiin puolukan varvuista, joten päätin kaivella internetin kätköistä sopivia puolukkakakku-reseptejä. Päädyin tähän kotikokki.net -sivustolta löytyvään ohjeeseen ja lopulta luovuin ajatuksesta tehdä kynttiläkruunun muotoinen kakku. Vaikka tulisihan se tästäkin, muutamalla kakkukynttilällä varustettuna... ;)

lauantai 8. joulukuuta 2012

Hääkakku



Muutama kuukausi sitten sain pyynnön kakusta tai parista "juhliin" joulukuun puolen välin tietämille. Innostuin tottakai heti. Mielellänihän minä kakkuja teen.

Kun sitten vähän ajan päästä kuulin että kyseessä olisivatkin häät (joskin hyvin pienimuotoiset ja vieraille yllätyksenä tulevat), innostuin lisää. Ja olin erittäin otettu. Hääkakku on kuitenkin hääkakku, vaikka juhlat olisivatkin pienimuotoiset.

Minulla oli noin kolme kuukautta aikaa suunnitella tämä kakku, ja välillä olisi jo tehnyt mieli päästä toteuttamaan suunnitelmiani. Halusin tehdä kakusta kerroskakun - osin, koska halusin kokeilla kerroskakun tekemistä, ja toisaalta, koska kyseessä olisi hääkakku.

Halusin myös tehdä kakusta persoonallisen, mutta samalla elegantin, joten päädyin persoonallistamaan vain koristeen. 



Kahvakuulailu tuntui olevan morsiusparia yhdistävä tekijä, joten halusin sen tavalla tai toisella mukaan kakkuun. Tällä teemalla tein kakusta (tai oikeammin koristeesta) kolme erilaista suunnitelmaa, joista hääpari päätyi tähän sulhasta kannattelevaan morsiameen - jopa siis sulhanen itse oli tämän mallin kannalla! :)


Koska koristeen piti antaa kunnolla kuivua, se oli mahdollista (ja välttämätöntä) tehdä etukäteen. Koristeen tein siis pari viikkoa sitten valmiiksi, ja kaikki lähti siis rautalankarungosta, jonka taivuttelin mallikuvan mukaan.


Rungon täyttäminen sokerimassalla olikin alkuun hieman hankalaa, sillä sokerimassa ei tahtonut pysyä liukkaan rautalangan päällä. Tehdessä kuitenkin oppii, ja sain lopulta morsiamen tehtyä. Sulhanen tulikin sitten kuin itsestään, kun ensin oli opetellut oikeaa tekniikkaa morsianta tehdessä.


Sulhanen sai suunnitelmasta poiketen päähänsä silinterihatun, mikä ratkaisi ongelmani millä ja miten tehdä sulhasen hiukset. Lopulta ne jäivät siis "piiloon" hatun alle :)

Morsiamesta tuli syystä tai toisesta ajateltua pulskempi (pahoittelut ;) ), mutta muuten koriste onnistui kuten olin ajatellutkin. Ja lopputulos on ennen kaikkea persoonallinen!



Kakun väriteemana oli mustavalkoinen ja mauksi toivottiin "sukulaatia", joten päädyin Kinuskikissan suklaakakkupohjaan ja suklaatäytteeseen. Sokerimassakuorrutteen alle tuli mokkakreemi.







ONNEA MINNA JA TOMI!



keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivän mustikka-valkosuklaa-rahkakakku


Ihanaa! Kansallinen juhlapäivä ja syy tehdä jotain hyvää!

Erilaiset hyydykekakut ovat helppoja ja nopeita, ja minulla on jo jonkin aikaa ollut ideana kokeilla tavanomaisen hyydykekakun viemistä "seuraavalle tasolle". Tämä mustikka-valkosuklaa-rahkakakku ei ole erityisen nopea valmistaa, sillä sen kaksi eri rahkakerrosta vaativat kumpikin oman hyytymisaikansa.

Ja kun puhun kerroksista, en siis tarkoita aivan suoranaisia kerroksia, vaan kakkua kakun sisällä. Toteutus onnistui toivotulla tavalla, mutta näpertelyä tämäkin malli vaatii enemmän kuin perinteinen kahden tai kolmen kerroksen hyydykekakku.

Kaiken lisäksi tein kaksi erikokoista kakkua - toisen töihin ja toisen perheelle itsenäisyyspäivän illalliselle. Käytettävinäni olivat irtopohjavuoat kokoa ø20cm, ø24cm ja ø26cm, ja lainasin vielä äidiltä toisen ø24cm irtopohjavuoan isomman kakun "piilokerrosta" varten. 

Koska halusin rahkakakun, minkä päälikerros peittää samalla sivutkin, oli kakkukerrosten tilavuudet laskettava todella tarkasti. Laskukaavasta tuli kutakuinkin tämänlainen:
Ensin tehtiin pohja isoon vuokaan, sen jälkeen
pienempi kakku pohjan päälle
π*x²*k (sisäkakku)π*y²*(k+1)-π*x²*k (päälikakku)
jossa x on pienemmän vuoan säde, y on isomman vuoan säde ja k on sisäkakun korkeus. Tuo ympyrän pinta-alan kaava piti tarkistaa taulukkokirjasta, sillä se oli monen vuoden jälkeen päässyt käyttämättömänä unohtumaan :)
Tällä kertaa itse tekeminen jäi hieman kaiken tämän nörtteilyn varjoon, ainakin ajankäytön puolesta. Mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!

Sisäkakuksi tein mustikkarahkakakun, ja päälikerrokseksi valkosuklaa-rahkakakun aiemman appelsiini-valkosuklaakakun ohjetta muokaten. Liivatetta tuli tuohon päälikakkuun tällä kertaa aivan liikaa, ja jouduin vispaamaan seosta vähän väliä raivoisasti ettei se jähmettyisi sillä välin kun levitin sitä kakkujen pintaan. Aivan täydellinen suoritus tämä ei siis ollut. Koska valkosuklaakerros oli vaikea levittää, päätin hieman paremman ulkonäön saamiseksi kuitenkin tehdä vielä mustikkakiilteen kakkujen päälle.


HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!

maanantai 3. joulukuuta 2012

Nörtti leipoo



Kun ajatuksena on tehdä sellainen hyydykekakku kuin minkä olen ajatellut tehdä (ja vieläpä kaksi eri kokoista), on aineiden määrät laskettava tarkemmin kuin yleensä.



Tällä kertaa epätavallisten leivontatyökalujen listalle pääsivät siis myös lukioajoilta tuttu graafinen laskin sekä aina niin käytännöllinen excel-taulukko :)




...Ja mikäs sen lieriön tilavuuden kaava taas olikaan...? ;)




Laskelmien ja tarkistuslaskelmien jälkeen on vain luotettava itseensä ja toivottava että laskut olivat oikein ja että lopputulos on toivotunlainen... :)

lauantai 1. joulukuuta 2012

Nykyistä ja tulevaa

mini-mokkapala-synttärikerroskakku

Pienen pieni blogipäivitys kaiken tämän kiireen keskellä. Varsinaiset leipomiset ovat jääneet viime viikkoina vähälle, mutta jotain pientä olen sentään saanut aikaiseksi.

Viime viikonlopun agendana oli valmistella tulevia tilauksia varten, joten tuo ainoa päivätöistä vapaa viikonloppu parin pitkän työputken välissä meni sokerimassan parissa rentoutuessa.

Tänään puolestaan rentouduin viemällä erittäin hyvän ystäväni syntymäpäivän kunniaksi (tosin hieman myöhässä) elokuviin. Koska kyseessä oli syntymäpäivälahja, en tietenkään voinut mennä aivan ilman kakkua, joten tein miniversion kerroskakun muotoon kasatuista mokkapaloista, jotka koristelin valkosuklaalla. Kuvasta sitä ei erota, mutta tämän mini-mokkapala-synttärikerroskakun halkaisija oli noin 9cm, joten kyseessä siis tosiaan oli minikakku.

Oikein paljon onnea Henna!


Ensin oli rautalankaa ja sokerimassaa...
Viikon päästä selviää mikä oli lopputulos ;)
Tulevan tilauskakun sokerimassaperhoset kuivumassa