sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äitienpäivän sydänkääretorttu

Jonkin aikaa sitten sain tämän linkki-vinkin veljeni vaimolta, ja olen vain odottanut oikeaa hetkeä päästä kokeilemaan sitä.

Minulla piti alunperin olla kädet täynnä kakun tekoa tänä viikonloppuna, enkä luullut ehtiväni tehdä mitään äitienpäiväksi, joten en suunnitellut sitä sen tarkemmin. Sitten kun tälle viikonlopulle tilattu kakku olosuhteiden pakosta siirtyikin pari viikkoa eteenpäin, oli minulla yhtäkkiä sekä aikaa että ylimääräisiä ainesosia.

Tähän kääretorttuun laitoin täytteeksi hyvin pelkistetysti vain (hieman sokeroitua) Piltti kuningatar-sosetta sekä kermavaahtoa.


Kun olet tehnyt kääretorttutaikinan, ota hieman taikinaa erilliseen kulhoon ja sekoita joukkoon elintarvikeväriä
Pursota värillisestä taikinasta leivinpaperille kuvioita
Paista uunissa (200°C) 2-3 minuuttia ja jäähdytä hieman
(toinen vaihtoehto on jäädyttää kuviot pakastimessa n. 10 minuutin ajan)
Levitä loput kääretorttutaikinasta kuvioiden päälle ja paista normaalisti
Kumoa kääretorttu ja poista leivinpaperi varovasti pohjan päältä.
HUOM! Joudut kääntämään kääretorttupohjan vielä kerran ympäri ennen täytteen levitystä, jotta kuviot tulisivat kääretortun pintaan


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti