keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Ystävänpäivän Red Velvet


Minua on jo jonkin aikaa kiinnostanut miltä mahtaakaan maistua amerikkalaisissa kakkuohjelmissa käytetyt kakkupohjat, ja "Pound Cake" olikin kokeilussa jo aiemmin. Tuolloin lupasin kokeilla sitä toista, eli "Red Velvet" kakkua värinsä vuoksi ystävänpäivänä, ja lopultakin sen aika on tullut.

Reseptejä löytyi jälleen kerran useita, ja hetken selailtuani päädyin tähän melko perinteiseen versioon. Alla vielä käännökset ja muunnokset:


Red Velvet:

113 g       leivontamargariinia
3,5 dl       sokeria
2              kananmunaa
2 rkl         tummaa kaakaojauhetta
4 rkl         punaista elintarvikeväriä
1 tl           suolaa
1 tl           vanilja-aromia 
               (tai n. 5 tl vaniljasokeria)
2,4 dl       piimää
5,9 dl       venhäjauhoja
1,5 tl        ruokasoodaa
1 rkl         etikkaa


Vaahdota pehmennetty margariini ja sokeri hyvin. Lisää joukkoon kananmunat.
Tee kaakaojauheesta sekä elintarvikeväristä tahna ja lisää taikinaan.
Sekoita suola, vanilja-aromi sekä piimä keskenään. Lisää vuorotellen jauhot ja piimäseos taikinaan koko ajan sekoitellen.
Sekoita ruokasooda ja etikka keskenään ja kääntele varovasti taikinaan. Älä enää vatkaa tai sekoita.

Kaada voideltuun ja leivitettyyn kakkuvuokaan (ø24cm) ja paista 175 asteessa noin 50 minuuttia. Anna jäähtyä. (Jos teet kakkupohjat kahdessa erillisessä vuoassa, kuten alkuperäisessä ohjeessa, 30 minuuttia pitäisi riittää)


Kuorrutus (Butter roux icing):

5 rkl         vehnäjauhoja
2,4 dl       maitoa
2,4 dl       sokeria
227 g       voita
1 tl           vanilja-aromia

Keitä vehnäjauhoja maidon seassa matalalla lämmöllä kunnes seos on vellimäistä. Anna jäähtyä.
Maitoseoksen jäähtyessä vatkaa sokeri, voi ja vanilja-aromi vaahdoksi. Lisää maito-jauhoseokseen ja vatkaa kunnes seos on sopivaa levitettäväksi.



HUOM! Tämä kuorrute maistuu todella vahvasti voilta ja sokerilta, joten laitoin kakun päälle ja väliin vain puolet siitä. Ensi kerralla kokeilen tätä ehdottomasti vaihtoehtoisen tuorejuustokuorrutteen kanssa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti