Yökylässä ollut serkkuni tyttö halusi että tekisimme muffineita tekemiämme sokeriruusuja varten, joten tällä kertaa käytössä oli seuraava resepti:
Suklaamuffinit: (12 kpl isoja muffineita)
150 g margariinia
1 ½ dl sokeria
2 munaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 ½ rkl kaakaojauhetta
1 ½ dl maitoa
n. 80 g rouhittua tummaa suklaata
Vatkaa hieman pehmitetty margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää yksi kananmuna kerrallaan.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan maidon kanssa. Sekoita lopuksi joukkoon rouhittu suklaa.
Jaa taikina paperilla vuorattuihin muffinivuokiin ja paista uunin keskitasolla 225 asteen lämmössä 12-15 minuuttia. Anna muffinien jäähtyä.
Kuorrute: (mokkakreemi)
125 g margariinia
1 tl vanilliinisokeria
30 g tummaa kaakaojauhetta (= 1/2 dl)
220 g tomusokeria
1 rkl kylmää vahvaa kahvia
Pehmennä margariini sähkövatkaimella notkeaksi. Sekoita kaakaojauhe ja tomusokeri keskenään ja lisää siivilän läpi vähän kerrassaan margariinin joukkoon koko ajan sekoittaen.
Lisää lopuksi kahvi ja sekoita tasaiseksi.
Lusikoi kuorrute pursotinpussiin ja tee isolla tähtityllalla spiraalimuotoisia kuvioita muffinien pinnalle. Ripottele päälle nonparelleja tai koristele marsipaani-/sokerimassakoristeilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti