perjantai 5. lokakuuta 2012

Lentokonekakku

Valmis lentokonekakku


Edellisestä kakusta on ehtinyt kulua jo jonkin aikaa, ja olin melkein jo ehtinyt unohtaa miten hauskaa teemakakkuja onkaan tehdä.


Tällä kertaa tilauksena oli lentokonekakku 3-vuotta täyttävälle Osku-pojalle, toivottuina makuina mansikka ja banaani. 


Muottien tekoa riisisuklaata varten
Kuten muissakin teemakakuissa, kaikki alkaa suunnittelusta. Tarkoituksena oli tehdä mahdollisimman suuri (lentokoneen muotoinen) kakku, joka vielä mahtuu 32x32cm kakkulaatikkoon, joten malli oli ensin sovitettava paperille.


Pahvimuotit toimivat erinomaisesti
Päätin tehdä siivet, moottorit (joiden pääasiallinen tehtävä tässä suunnitelmassa oli pitää siipiä ilmassa :) ) ja peräsimen riisisuklaasta, koska niiden tuli olla kestävät ja juuri sopivan paksut. Riisisuklaata varten tein tällä kertaa muotit aaltopahvista. 


Pohjana tähänkin kakkuun tuli perinteinen kääretorttupohja. Täytteeksi tuli mansikkasosetta (jolla myös kostutin kakun), banaanisosetta sekä Sunnuntain vaniljarahkavalmisteella maustettu kermavaahto.

Sokerimassan alle tein perus sokerikreemin, maidolla jatkettuna.

Kakkupohja koottuna ja täytettynä valmiina vetäytymään
Kakun pinta ja koristeet siis sokerimassasta.

Kaikki "ulokkeet", eli siivet ja peräsimet tuin hammastikuilla.
Toivottavasti kukaan ei syö niitä :)





Kakkupohjan muotoilu on oikeastaan hauskaa :)


Onnea Oskari, 3 vuotta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti