Pöydällä oli omenoita...
...sitten tuli piirakka.
Omenoiden päälle ripottelin hieman kanelia ja vanilliinisokeria ennen paistamista |
Tämä taitaa olla ikinä kokeilemistani ohjeista se ihka ensimmäinen. Muistan leiponeeni tällä ohjeella niin mansikka-, mustikka- kuin omenapiirakkaakin siitä asti kun äiti on minut ensimmäistä kertaa keittiöön yksin päästänyt.
Ohje on siis todella yksinkertainen ja sopii hyvin myös aloitteleville leipureille.
Sen lisäksi päällä voi käyttää omenoiden sijasta myös marjoja tai muita hedelmiä, joten se on todella muuntautumiskykyinen. Piiraan voi myös tehdä helposti uunipellille tuplaamalla annoksen.
Piirakkataikina: (noin ø26cm piirakkavuokaan)
2 kananmunaa
1 dl sokeria
100 g margariinia
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Päälle: marjoja tai hedelmiä
Vatkaa kananmunat ja sokeri löysäksi vaahdoksi.
Sulata margariini ja sekoita taikinaan.
Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi.
Kaada taikina voideltuun ja leivitettyyn piirakkavuokaan ja levitä pinnalle haluamasi täyte.
Paista uunin keskiosassa 225 asteessa noin 20 minuuttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti