maanantai 20. elokuuta 2012

Omenatäytekakku

Piti sitten näin lomalta paluun kunniaksi kokeilla tämä syksyinen omenatäytekakku harjoitusmielessä, ajatuksena testata uutta täytevaihtoehtoa tulevaa tilauskakkua varten. Saavat sitten taas työkaverit maistella ja antaa mielipiteensä...

Pohjana muotoon leikattu kääretorttupohja, kerroksia tähän kakkuun tuli 4, joista kaksi alinta keskenään saman kokoisia ja kaksi ylintä aina astetta pienemmät. Tasoitin muodot terävällä veitsellä täytettyäni kakun ja annettuani sen vetäytyä jääkaapissa tiiviissä paketissa muovikelmun alla ensin hetken aikaa.


Omenatäytekakku, kuorrutus ja koristeet sokerimassaa


Kääretorttupohja:
4               kananmunaa
1 1/2 dl     sokeria
1 dl           vehnäjauhoja
1 dl           perunajauhoja
1 1/2 tl      leivinjauhetta
1/2 tl         kanelia

Kostutukseen: 
omenamehua


Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Vaahto on valmis kun taikinalla "piirtämäsi" kuvio jää hetkeksi pintaan näkyville.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vähitellen munasokeri-vaahtoon koko ajan varovasti sekoittaen.
Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 6-8 minuuttia. Varo polttamasta pohjaa!
Kumoa valmis pohja heti sokeroidulle leivinpaperille ja poista pohjassa kiinni oleva leivinpaperi varovasti. Anna jäähtyä.


Täyte (alkuperäinen resepti löydetty täältä, tässä hivenen muokattu versio):
2 1/2 dl      Flora vispiä
1 tl             vanilliinisokeria
100 g         Sunnuntai vanilja rahkavalmistetta
3 prk          Piltti omenasosetta
1/2 tl          kanelia
3                liivatelehteä
2 rkl           omenamehua

Liuota liivatelehtiä kylmässä vedessä noin 10 minuuttia, kunnes ne ovat kunnolla pehmenneet.
Vatkaa Flora vispi vanilliinisokerin kanssa vaahdoksi. 
Sekoita keskenään rahkavalmiste, omenasose sekä kaneli.
Purista liivatelehdistä vesi ja sekoita ne kiehuvan kuumaan omenamehuun. Sekoita liivateneste rahka-omenasose-seokseen. Lisää lopuksi vaahdotettu Flora vispi ja sekoita täyte tasaiseksi.


Kreemi:
125 g        margariinia
250 g        tomusokeria
1/2 tl         vanilliinisokeri
1 rkl          omenamehu

Pehmennä margariini ja vanillinisokeri sähkövatkaimella notkeaksi seokseksi. Lisää vähitellen joukkoon tomusokeri koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi omenamehu ja sekoita kreemi tasaiseksi.
Jos kreemi tuntuu vaikealta levittää, voit lämmittää sitä varovasti mikrossa (muutama sekunti kerrallaan!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti