sunnuntai 12. elokuuta 2012

Kuoharipullokakku 18-vuotiaalle

Olen jo jonkin aikaa halunnut kokeilla muotoillun kakun tekoa, ja nyt siihen  tuli mahdollisuus kun minua pyydettiin tekemään kortti (niin, siis ihan paperinen) 18-vuotis synttäreille.

No, tein minä lopulta sen kortinkin...

Kakun idea ja malli sekä kakun leikkausta

Täytteen tekoa, kakun kokoamista ja päällystämistä

Valmis kakku - koristeet sokerimassaa ja syötävää kultajauhetta
Kakkuun tuli tavallinen kääretorttupohja (jota en uskaltanut kuitenkaan kostuttaa paljon kakun haastavamman muodon takia), väliin mansikka-valkosuklaa täyte ja sokerimassan alle mansikkamehulla maustettu sokerikreemi.

Pohja:
4             munaa
1 1/2 dl    sokeria
1 dl          vehnäjauhoja
1 dl          perunajauhoja
1 1/2 tl     leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vaahto on valmista, kun vatkaimen kärjellä valuttettu kahdeksikko jää hetkeksi näkyviin vaahdon pintaan.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne kananmunavaahtoon pienissä erissä koko ajan varovasti sekoittaen.

Kaada uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 min. Kokeile kypsyyttä esim. grillivartaalla; pohja on kypsä kun taikina ei enää tartu vartaaseen. Kääretorttupohjan pinta tummuu uunissa hieman, mutta varo polttamasta sitä!

Kumoa sokeroidun leivinpaperin päälle ja poista pohjan leivinpaperi heti ettei se tartu pohjaan kiinni. Anna jäähtyä.

Täyte: 
(HUOM! Tästä määrästä tuli todella reilusti näin pieneen kakkuun!)
250 g        mansikoita soseutettuna
2 1/2 dl      vispikermaa
100 g        Sunnuntain vaniljarahkavalmistetta
130 g        valkosuklaata
(                rouhittua tummaa suklaata)

Sulata suklaa varovasti vesihauteessa. Vatkaa kerma vaahdoksi. 
Sekoita erillisessä kulhossa vaniljarahkavalmiste, sulatettu suklaa ja mansikkasose. Lisää halutessasi rouhittu suklaa.

Sekoita joukkoon kermavaahto ja täytä kakku. 
Muista myös kostuttaa! Kostukkeena voi käyttää sulatettujen mansikoiden lientä veteen laimennettuna.


Sokerikreemi:
125 g        margariinia
1/2 tl         vanilliinisokeria
250 g        tomusokeria
1 rkl          mansikkamehua (tai muuta nestettä)

Pehmennä margariini sähkövatkaimella notkeaksi. Lisää vaniljasokeri.
Sekoita tomusokeri margariinin joukkoon vähitellen koko ajan vatkaten.
Lisää lopuksi neste ja vatkaa seos vielä tasaiseksi.

Jos kreemi tuntuu paksulta ja levittäminen kakun pinnalle on hankalaa, voit notkistaa kreemin lämmittämällä sitä hetken varovaisesti miedolla lämmöllä mikrossa. Varo ettei kreemi sula!

Koristele kakku haluamallasi tavalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti